Kerro minulle jotakin kaunista

Valvomisia. Heräämisiä. Aina on yhtä pimeää, eikä voi olla varma mikä aika on kun herää, vai nukkuiko ollenkaan. Pimeyden takaa löytyy yhä edelleen pimeyttä ja maailma, yksinäinen kaupunki yksinäisine ihmisineen. En uskalla avata verhoja vaan pidän maailman poissa kodistani, vaikka samalla pelkään että se on kadonnut.

Olen juonut ja juopunut, mutta en vain jaloviinasta. Elämässä on ollut jotain muutakin juovuttavaa. Tutut muuttuvat tuhkaksi tai kovenevat pikkuhiljaa kiviksi. Mutta silti meistä löytyy pehmeitä kohtia joista voi saada kosketuksen sieluun. Olisipa se hyvä kosketus joka tulee lähelle. Kunpa kuulisin jotakin kauniita sanoja minulle.