Kirkkaitten hetkien jälkeen

Kirkkaitten pakkaspäivien jälkeen päivät ovat tasaantuneet - ainakin luulen niin. En ole ehtinyt katsoa päivää. Muistan jokin aamu tuijottaneeni lumoutuneena harmaaseen taivaaseen revennyttä vaaleansinistä taivaspalaa. Se oli kauneinta sinistä jota olin koskaan nähnyt. Tänään näen muita värejä, pieniä värikkäitä ihmisläikkiä jotka kuvittavat järven selkää. Puhumme papan kanssa usvasta jonka me molemmat tiedämme. Vien kotiini pienen palan usvaa ja hetken uskon taas hyvyyteen.

Kotiini kertyy pikkuhiljaa aina vain lisää kuolleitten ihmisten tavaroita. On niin monta kuollutta, on niin monta tavaraa. Unissani kuolleet ihmiset kuolevat yhä uudellen ja uudelleen. Voi olla ettemme tunteneet ennen kuolemaa. Ehkä emme tunteneet tätä ennen kuolemaa. Vain kuolema tuntee meidät kaikki, paremmin kuin kukaan. Minä ajattelen kuitenkin mieluiten kaukaisia ja tulevia asioita, usvaisia aamuja jotka ovat vielä edessä päin.