Ei edes aamu

Unesssa herään omassa sängyssäni. Vatsani on vedetty yhdellä pitkällä viillolla auki niin että sisäelimet pursottavat ulos. Missään ei ole verta. Lääkäri joka on vuoteeni jalkopäässä toteaa rauhallisesti ettei tämmöisiin operaatioihin tarvitse nukutusta, tämän voi tehdä paikallispuudutuksella. En pidä siitä unesta, herätän itseni ja vaihdan asentoa.

Mieluiten ajattelen rakkautta jota en ole vielä tavannut, aikaa jota en ole vielä elänyt, paikkoja joissa en ole vielä käynyt. En nouse vuoteesta ennen kuin olen kuvitellut rakkauden. Juon aamukahvini jo kylmenneenä, eihän enää ole edes aamu, on jo kohta toinen aika. Mietin mitä pitäisi tehdä ja sitä ettei mitään oikeastaan tarvitse tehdä. Kaikki on valmista.