Seitsemän kilometriä itkua

Kävelen läpi kaupungin.
Itkettää. 
Viisi, kuusi, seitsemän kilometriä.


Kaupunki on janoinen kuuma aavikko.
Kaikkialla täällä on tukahtunutta itkua.


Tänään haluan kääntyä sisäänpäin, olla vain minä. Olen puhunut itseni itkuisen avoimeksi. Pelkäsin kertoa totuuden minuudestani, menneistä ja niistä ikävistä. Sitä että minulle sanottaisiin en saa. Mutta minulle sanottiinkin oikeat sanat oikealla hetkellä. Että minulla on oikeus, lupa, saan ja minun pitääkin.

Itken sitä että minua on kuunneltu, nähty ja hyväksytty tällaisena kuin olen. Enkä siltikään tiedä jaksanko tai riittääkö rohkeuteni olla kuin kuka tahansa, olla minä.

Kaikki mennyt on yhä edessäpäin.