Luulin olevani muukalainen

Vaikka tämä kevät itsessään on vähemmän ärsyttävä kuin aikoihin, on se yhtä pitkä ja piinaava kuin aina. Viikonloput nukun, kun en muuta voi. Iltaisin kuitenkin havahdun ja löydän yllättäen usein itseni muiden ihmisten luota. Minussa on tämä uusi innostus ja kiinnostus ihmisiin. Pystyn toisinaan jopa virittämään jotakin keskustelun kaltaista.

Siinä väsymyksen ja työperäisen ärtymyksen välillä ehdin tietenkin kunnon humanistin tavoin pohtia ihmisen käyttäytymistä. Tulokset ovat tiivistettynä sellaisia, että olen lähinnä semi-ihmisenkaltainen. Pystyn olemaan rohkea muiden puolesta, mutta en omastani. Minä anelen tietenkin rakkautta. Voisiko olla niin, että se tulee sitten ja siten kun sen on ansainnut. Vai olenko väärä ihminen kaikille?

Nyt minä nukun. Näen taas unta kauniskasvoisesta miehestä. Kun herään, on yhä armelias sunnuntai. Tunnen hetken riemua, lapsen kaltaista iloa ja onnea.