Lumeen valkeaan

Lumi oli valkaissut kaiken niin puhtaaksi ja pyhäksi. Hetki pimenevässä illassa kirkonmäellä oli hiljainen ja odottava, kunnes kirkonkellot alkoivat soida, pitkään ja kumeasti. Käsivarsiani särki, sillä olin kannatellut käsissäni seppelettä jo ikuisuudelta tuntuvan ajan. Edessäni hautakumpu odotti huomiota. Meitä oli kuusi hiljaista kukkien laskijaa haudan ympärillä. Hautakynttilöiden lämmin kehä ympäröi meidät. Sen takana oli sankoin joukoin mustia hahmoja, vieraita ihmisiä, joku tuttukin.

Siellä kynttilöiden ympäröimänä, valon kehässä oli hyvä ja lämmin olla. Minun ei ollut yhtään suru. Siinä oli elämäni ja kuolemani, kaikkien yhteisenä. Se hetki oli puhdistava ja täynnä kiitollisuutta.