Olen viettänyt viime aikoina iltani enimmäkseen nuoren Hermannin seurassa. Sellaisia miehiä on aina mukava katsoa. Iästään huolimatta hänellä on aika paljon ajatuksia rakkaudesta. Hän yrittää vältellä sitä, mutta Hermannin kaltaiset ihmiset eivät tule ikinä olemaan yksin tai ilman rakkautta, jos he vain ottavat sen vastaan.
Minua taas vaivaa yhä lämmin kaipuu ja yleismaailmallinen lempeys. Viimeisin
Tauti tuntuu vihdoin hellittäneen. Ei siitä tullut nielutulehdusta, korvatulehdusta, poskiontelontulehdustusta tai keuhkotautia. Aikansa se vain oli vaivoinani ja sai minut kuulostamaan kauhealta.
Viikossa ympäristön äänet ovat muuttuneet. Viime viikolla huomaisin kuinka erilaiselta jäätyneet puun lehdet kuulostavat puuskittaisessa tuulessa. Nyt totuttelen lumiaurojen ääneen ja naapuruston lapset ovat tehneet jo pihalle pulkkamäen. Tuntuu oikeastaan jo aika jouluiselta. Sain lisäksi oudon sisustusvimman ja järjestelin kotiluolaani uuteen järjestykseen. Ihmeekseni asettelin parin vuoden tauon jälkeen jopa taulutkin seinälle (eihän muutosta tähän asuntoon ole kulunut vielä puolta vuottakaan). Tuijotan nyt taulujani ihastuneena, muistamattakaan millaisia olen hankkinut itselleni. Olen ajatellut olla oikein mukava ja lempeä itselleni tällä viikolla.
 |
| Hermannin ajatuksia rakkaudesta. |
Kommentit