Tulppaanien aika

On taas se aika talvesta jolloin sielu tarvitsee tulppaaneja. Uhraan niitä talven taittamiseen. Kukat ovat tässä ajassa suuressa roolissa. Eilen mennessämme kaverin kanssa kukkakauppaan, tulimme siihen tulokseen että meistä on lopultakin tullut aikuisia. Emme ole koskaan ennen hoitaneet hautajaisiin liittyviä asioita itsenäisesti. Mutta nyt me sitten ostimme kukkia ystävän arkulle. Ehkä olisimme voineet odottaa vielä muutaman vuoden aikuisuutta.

Tälläkin viikolla opin jotakin uutta elämästä. Tulin siihen tulokseen että ystävät ovat suojattomia kuoleman ympärillä. Omaisten surua kunnioitetaan, mutta ystävien suru on unohdettu. Minulle on tullut puheluita joissa on haluttu tulla nokkimaan tiedonmurusia vainajasta. On unohdettu hienotunteisuus ja pahoittelut.

Eräänä päivänä sydän oli sitten pakahtua suruun. Oman suruni kestän, ystävienkin, mutta en määrääni enempää. Juuri silloin huomasin, että olin arjen enkelien ympäröimä. Minulla oli käsi johon tarttua, kun sydän ei kestänyt. Minulla oli vieras sinisilmäinen setä, joka pysäytti kadulla ja jutteli niin pitkään että lopulta hymyilin. Minulla oli ystävät jotka ottivat illalla yhteiseen sielunhoitoon ja ruokkivat. Tämä kaupunki on täynnä mitä ihanimpia naisia ja ystävyyttä. Kaiken tuon ilon koin yhden surullisen päivän aikana.