Loppiainen

Taas tulee se tunne, kuoleman tunne. Se ei jää enää iholle, vaan tulee minun sisälle, asettuu vatsaani, saa minut tärisemään. Se valuu jalkoihini, tekee niistä jäykät ja raskaat, saa minut kompuroimaan. Ei se ole ollut kaukana, vain jossakin käymässä. Menen ulos, haluan eksyttää sen tavarataloihin, alennusmyynteihin, venäläisten turistien mukaan.

Ehkä päivä oli harmaa koko ajan, siksi mietin jotain kaukaisempia. Palaan Hetkeen muutama syksy sitten. Istuimme Ystävän kanssa Baltian reunalla samettisessa yössä hotellin parvekkeella. Siitä illasta ei voinut ottaa kuvaa, koska sametista saa vain mustia kuvia. Kuuntelimme sirkkojen siritystä, tai oikeastaan vaan Ystäväni, joka väitti kuulevansa sellaista, minä en. Se oli levollinen ja iloinen hetki. Kerroin tämän muistoni viestissäni Ystävälle, en kertonut huolta tai surua. Kerroin ystävyydestä ja siitä kuinka hän on ajatuksissani.