Me elimme pimeydessä

Ensin tuli pimeys, sitten kylmyys ja seuraavaksi kaiken täyttävä lumi. Elämä oli käymässä ahtaaksi niin sisällä kuin ulkona. Olimme onnettomia, masentuneita, kipeitä ja eksyneitä. Me nauroimme ja itkimme yhdessä. Me vihasimme ja rakastimme, kaipasimme ja unelmoimme. Meissä oli elämää ja elämä valui meistä pois. Me olimme yhdessä ja erikseen. Kuljimme pois ja palasimme takaisin. Samassa hetkessä oli surua ja raivoisaa iloa. Ne ajat olivat outoja, unen kaltaisia ja silti niin totta. Ne ajat olivat pimeitä.

Kyllä, minä olin siellä, olin mukana ja koin sen kaiken. En siltikään osaa kertoa mitä tapahtui ja miksi kaikki meni niinkuin meni. Olin siellä ja samalla poissa. Olin läsnä mutta yksin, oman pääni sisällä haaveillen, sekä Toisaalla. Minä elin monessa paikassa ja monena, mutta en kuitenkaan missään. Ne ajat olivat outoja, kuin unta ja silti totta. Ne ajat ovat menneitä.