Parasta ennen aamunkoittoa

Maailma oli lumipölyn peitossa. Näin jossain kalvakan auringon. Se oli kuitenkin jo menossa pois, niin kuin minäkin. Istuin hieman kuin irrallisena syntymäpäiväjuhlissa, joissa pappi piti puhetta kuin hautajaisissa, sillä erolla vain että päivänsankari istui vieressä elossa ja hyväkuntoisena.

Äiti yritti vieressä kysellä vointiani. En jaksa puhua hänelle. Yritän olla tarttumatta mihinkään, olla etäisenä omassa elämässäni. Olisi niin helppo palata siihen pahan olon tunteeseen, takertua kaikkiin niihin pieniin harmituksiin joita on edessä ja takana. Suurella mielihyvällä keskityn itseeni, siihen mikä saa minulle hyvän olon. En kestä mitään negatiivista lähelleni. Naurulla ja itkulla on niin pieni ero. Ehkäpä minäkin olin vain unta, pahaa unta.