Jonakin aamuna

Nousen ennen kuin olen herännyt ulkoa kuuluneeseen ääneen. Luulen olevani jossakin aivan muualla ja hämmästyn vedettyäni verhot. Maisema on hetken aikaa aivan väärä.

Ja aamu, jolloin kaikki ovat myöhässä ja juoksevat bussiin. Minäkin, mutta minähän olen aina myöhässä. Sitten myös aamu, kun kulkiessani hätkähdän metsikössä kyhjöttävää bussinraatoa.

Viikko aamuja ja päiviä jotka menevät hurjaa vauhtia säpäleisenä, asioiden ja ihmisten perässä kiiruhtaessa. Olen hiukan ahdistunut, mutta toiveikas. Samaan aikaan olen Toisaalla. Olen löytänyt sieltä Kaltaisiani joiden seurassa viihdyn. Kaipaan nytkin siihen mukavaan seuraan, jossa on hyvä olla.

Pieniä ihmeitä ja onnen hetkiä mitkä tekevät hymyileväksi. Kuten se, että työpaikan parvekkeelle tupsahtaa taivaalta miehiä. Ja viestit, hymy, kahvihetki, välittäminen ja huomaavaisuus. Ja tämä aurinkoinen aamu, nälkä ja ihana päättämättömyys mitä alkaisin tekemään.