Yhden kaljan humala ja muita mietteitä

Elämän kokeilu laatikonreunojen ulkopuolella tuntui vaikealta. Jouduin luopumaan siitä. Ehkä siivilöin ja narskuttelen hiekkaa edelleenkin vain täällä omassa tutussa hiekkalaatikossani ja yritän pitää muut loitolla.

Jokin aika sitten vastailin kysymyksiin ja olin valokuvattavana. Otin kasvoilleni ystävällisimmän ilmeeni ja uskoin hymyileväni. Hetken aikaa minua sihdattiin kameran läpi ja pyydettiin hymyilemään. Ilmeisesti hymyssäni on jotakin vikaa. 

Olen alkanut tuntea suura intohimoa mangoa kohtaan. Mietin vain seuraavaa mangoa ja kahden keskistä hetkeä. Hekumoin ajatuksesta kuinka ahmin ja herkuttelen mehukkaan mangon lihan kanssa. Mango on minun seksini, minun päihteeni.

Seksistä puheenollen, ehkä minun pitäisi olla huolestuneempi kuin olenkaan omasta tilastani. Olenhan selvästi kyselytutkimuksen perusteella heteronaisten mielestä paras poikaystäväehdokas tässä kaupungissa. Ajattelen sitä ihan varovaisesti ja silloin tällöin. Ehkä kuitenkin yritän vielä punata huulia ja pöyhiä hiuksiani miehiä varten. Harjoittelen myös sitä hymyilyä peilin edessä.


Kaikille melkein rakastuneille, rakkauteen rakastuneille, vastarakkaudettomille, säihkysilmille: Tom Waits "I Hope I don't Fall in Love with You"


Kommentit

Suositut tekstit