Olen siellä missä ruusut tuoksuu

Tulin tänne missä ruusut tuoksuvat. Joskus mietin millaista elämä olisi täällä syrjässä, toisaalla. Katoaisiko tänne, jäisikö unholaan? Mutta olenhan jo nyt unessa, mikään ei muuttusi.

Todellisuudessa toisaalla olen kuin huutomerkki, liian erilainen, liian näkyväinen. Muutama askel vieraalla maaperällä saa kylän juopot sekaisin. Olen sellainen intiaaninainen, niin komia ettei kärsi katsoa. Iso käsi tukee lähelle ja lupaa pyytämättä hivelemään poskeani. Sama käsi lyö kuulema miehen tainnoksiin. Näen sen silmissäni, miten juuri tuollaiset kädet kaikkialla samalla hyväilevät ja lyövät miestä, naista, lasta. Ehkä pelkästä onnesta ja näyttämisen halusta mies alkaa nujuamaan muiden juoppojen kanssa.

Kotikaupungissani olen näkymätön ja olematon. Kukaan ei minua kosketa, vastassa ovat kylmät kiviseinät. Miten voin olla samalla olematon ja liian näkyväinen?