Hymy

Aloittaisinko sumuisesta päivästä? Siitä miten se verhosi maan, miten haaveilevana suuri vesi vielä odotti ilman kosketusta ja tuulen hyväilyä. Kertoisinko siitä miten hetkellisesti kevät saa minut melkein uskomaan hyvään. "Ei se kesää tee jos tyttö hymyilee", silti hymyilen joskus ja tervehdin niitä pappoja jotka tulevat minua vastaan, heitä joille minä olen enkeli joka valaisee päivän, mutta todellisuudessa he ovat minun pappaenkeleitä.

Siitäkään en ole sanonut että Kuolema kulkee taas näillä mailla, tahtoo mukaansa kauniit ja rohkeat, rakkaat ja rakastetut. Olen siis jättänyt sanomatta paljon, senkin miten monta päivää minua vaivasi pienen lapsen äiti, jonka silmissä ei näkynyt onnea, ylpeyttä tai rakkautta.

Paha on läsnä. Olen väsynyt, ymmärrän että sairastun tästä katkerasta pahasta, mielen mustuudesta. Aion silti nostaa tärisevät käteni ja yrittää suojella sitä joka on minuuteni.