Pyhät ajat

Kevät tulee tänne aina myöhemmin. Marjapensaan oksat säpsähtävät yksitellen talven horroksesta, takapihan sulassa maassa käyskentelee jo kiireettömästi lehtokurppa. Sen kurnuttava ääni kuuluu tänne, tämän paikan kesään. Mutta vielä me odotamme sitä. Kissa etsii aurinkoiset paikat, uneksii sekin tulevasta, pesee välillä rapaiset varpaan välit. Minä jähmetyn sisälle, ikkunan lämpimään ja kirkkaaseen ruutuun, melkein en uskalla mennä ulos, rikkoa tämän hetken taikaa. Kaikki tuolla ulkona on niin pyhää, pyhää, rikkumatonta.