Marras

En edelleenkään pysty kuuntelemaan oikein mitään muuta kuin klassistamusiikkia. Se soi pääni sisällä jo lähes taukoamatta, jopa illalla nukkumaan mennessäni. Ymmärsin että se on minun tapani laskeutua hiljalleen kuoleman kuukauden omaksi, sillä marras vaatii taustamusiikikseen juuri jotain klassista. Toivon kuitenkin ettei kuukausi vaadi uhrikseen ketään läheistäni, kuten kuusi vuotta sitten marraskuu vei minulta isäni.

Eilen näin seppeleen, joka kuvastaa minun elämääni. Se on upea, goottihenkisen kulttuurityöntekijän elämänseppele. Luulen kuitenkin että lopulta itken. Tässäkö minun pieni surkea elämä oli? Pienin iloin, suurin suruin, ahdingossa? Seuranani kissa, olut, radio Rondo ja verililjapuun lehti? Kyllä, se on tässä. En pystynyt parempaan.