Värinää

Viikko ei ole ollut niin hauska kuin luulin, muttei ikäväkään. Minä en ole oikein jaksanut, en ole jaksanut olla mukana tässä ja nyt.

Ihmiset aiheuttavat ongelmia ja ongelmat ovat ihmisiä. Siellä missä on paljon ihmisiä, on paljon ongelmia.

Vaihtoehtoja tuntuu ilmaantuvan. Yritän reagoida niihin, jotenkin. Eivät ne oikeasti ole minulle tarkoitettuja, mutta ne muistuttavat että elämää on vielä ja minä voisin siihen joskus tarttua. Antakaa minulle mahdollisuus, niin minä hukkaan sen.

Hänen kanssaan me puhumme lähes päivittäin, jaamme elämäämme. Arkipäiväisyys laimentaa välillä kipinää. Vertaamme aikataulujamme ja tapaaminen tuntuu vaikealta, lähes mahdottomalta. Siinäkö se sitten oli? Haihtuiko kaikki siihen?

Hiivin hämärässä kissan kanssa ulkona. Jokin pieni hämärän lintu liikkuu pensaassa. Unohdan ympäriltäni kerrostalot ja jään ajatuksiini. Katsovatko kaikki sisällä olevat minua vai minä heitä sisällä olevia? Kaikki tarkkailevat minua, minäkin.

Minua paleltaa, tunnen itseni sairaaksi, mutta olen oikeasti alilämpöinen. Kissa on purrut käteni verille ja minä tuskastun, siihen mitä on ja siihen mitä ei ole.