Oma maa

Heräsin päänsärkyyn ja selkä jumissa. Voihan sen loman viettää näinkin, kuuraamalla ja reuhtomalla itsensä kipeäksi.

Heti aamusta menin mansikkamaalle kovasti tömistellen, sillä Käärme, joka asustelee maillamme, saattaisi olla siellä. En halua kummallekaan osapuolelle ikävää säikähdystä. Kuulin äkkinäistä rapinaa monesti, mutta tiesin ettei se ole Käärme. Käärme lähtee nopeasti kahahtaen liikkeelle, mutta liukuen. Ehkä se oli sisilisko tai myyrä? Lopulta mansikkapenkistä hyppeli iso, nyrkinkokoinen rupisammakko. Muistelin nähneeni sellaisen viime kesänäkin. Sammakko loikki herukkapensaan alle piiloon.

Käärmeitä on maillamme asunut varmasti aina, mutta joskus menee vuosia ettei niitä näy. Minusta ne ovat kiehtovia että pelottavia samaan aikaan ja kunnioitan niitä syvästi. Maillamme on monta hyvää kivirauniota jossa köllötellä. Joskus käärmeet kuitenkin saavat päähänsä lähteä tien yli toisaalle ja seuraukset voivat olla ikävät.

Mutta ne oman maan mansikat. Ne ovat kypsyneet, mutta jostakin syystä ne ovat tänä kesänä mauttomia, suorastaan kirpeitä. Kerään ja pakastan niitä kuitenkin. Ja huomenna jatkan taas siivoamista.