Hiukset

 

Toivoin olevani se ainutkertainen poikkeus hiusten suhteen. Mutta kun oli kulunut tasan kaksi viikkoa ensimmäisestä hoitokerrasta, alkoivat hiukseni lähteä. Vaikka olin saanut sysättyä itseni johonkin turvasäilöön, jossa uskoin ja tiesin parantuvani, oli hiusten lähtö kuitenkin tappio ja merkki, jonka olisin halunnut ohittaa. Olin kuin polttomerkitty sairaaksi. 

Ne harvat ihmiset jotka tiesivät sairaudestani, osoittivat itsessään aivan uusia piirteitä ja ominaisuuksia reaktioillaan. Samalla silmän räpäyksellä kun diagnoosini tuli, en heidän mielestään äkkiä itse pystynytkään ymmärtämään omaa parastani ja olin muka menettänyt fyysisetkin voimani. En kuitenkaan tuntenut missään vaiheessa itseäni sairaaksi, vaikka minulla olikin todettu vakava sairaus. 

En vieläkään tunne tuota uutta ihmistä joka tuijottaa minua aamuisin peilistä. Hiukseni ovat jo alkaneet kasvaa tuuheana, mutta muistutan mielestäni päivä päivältä enemmän edesmennyttä äitiäni. Kuka minä todella olen nyt ja mitä haluan, se minun on selvitettävä. Samalla kun toivon, että jatkohakemukseni elämälle on hyväksytty. 

*Musiikilliseksi matkaksi vuoden viimeiselle päivälle: Laura Moisio "Huumaavaa"

** p.s. Muista että sinussa on sisäistä kauneutta!