Aamulla seurasin verijälkiä kylpyhuoneeseen

Lattialle kaatunut kahvikupillinen. Tiskivuoret ja likapyykkikasat. Verenpainemittarin surina.

Terveydenhoitaja käski hankkimaan verenpainemittarin. Mittaillessani aamuin ja illoin paineitani, alan tuntemaan itseni sairaaksi. Toisaalta ehkä on aika tunnustaa, että minun pitäisi vain hiljentää, eikä yrittää epätoivoisesti joka suuntaan jotakin.

Olihan se yllättävää, että lopulta sain kutsun koulutukseen, jonka pääsykokeissa koin epäonnistuvani. Olin ensin innoissani asiasta, mutta kahden kuukauden jälkeen stressaan jatkuvaa seuraavan lähijakson järjestelyä, majoituksen ja matkojen hankkimista. En jaksa ajatusta, että edelleenkin on pakollista raahautua paikan päälle opiskelemaan toiselle puolelle Suomea, eikä oppilaitoksissa ole mahdollista järjestää etäluentoja tai vaihtoehtoisia tehtäviä.

Huomaan elämässäni tietynlaisen kaavan: ongelmien suhteen metodini on hankkiutua aina suurempiin ongelmiin, jotta alkuperäinen ongelma näyttäytyy vähäisempänä.

Aurinkoiset talvisäät virkistävät kuukausien harmauksien jälkeen. Olen kuitenkin turta, turhautunut ja tylsistynyt. Verenpaineen ajattelu saa sydämen tykyttämään ja niinpä uskon olevani myös sydäntautinen, mikä tavallaan on romanttisin sairaus sitten keuhkotaudin jälkeen. Mutta turruttavassa arjessa ja ilmastoahdistuksessa saan elämyksiä vain väkivaltaviihteestä. Se ja vain se saa minut haltioitumaan. Lumoudun Jokerin kauneudesta, tanssista ja musiikista. Ja aamulla seuraan verijälkiä kylpyhuoneeseen.







Kommentit

Suositut tekstit