Siirry pääsisältöön

Lähiöelämän monet haasteet


En ole vielä tottunut uuteen asemaani. Pari viikkoa sitten muutin takaisin kotiseudulleni lähiöön, missä en vielä ole aiemmin asunnut. Entinen kotini ei ole kaukana, ehkä kilometrin päässä ja näen  täältä jopa vanhan kotikatuni talot. En siltikään osaa henkisesti tai fyysisesti asettaa itseäni vielä tähän kaupunkiin tai entisenlaiseen elämääni. Ja toisaalta, tämä asunto on vain välipysähdys, sillä ensi keväänä muutan takaisin vanhaan kotiini. Uskottelen itselleni että kaikki on sitten hyvin.

Teen vielä vuoden loppuun töitä korpimaille ja käyn siellä silloin tällöin. Mieleltäni olen siis vielä jumissa toisessa maakunnassa ja teen töitä kotona keittiönpöydän äärellä. Ulos lähtiessäni olen edelleeen aivan sekaisin ajasta, paikasta ja maasta. Viime yön aikana myrsky on tuntunut jopa puhaltavan takapihan kerrostalot eri paikkoihin.

Ja tietenkin, jotta elämä uudessa lähiössä ei olisi liian helppoa, asuu vanha Kiusaukseni naapurirapussa. En tunne häneen enää mitään himoa tai halua. Katson vain hänen ohitseen, niin kuin kaikki katsovat minun ohitse.

Olen reilun vuoden työn jäjiltä todella heikkona henkisesti, joskaan en ole koskaan ollut myöskään fyysisesti näin kipuileva. Jatkuva työuupumuksen rajoilla työskentely on tehnyt minusta hyvin hauraan. Tuntuu melkein liialta jaksaa nämä loput viikot töitä. Olen alkanut vihata alaa, jolla olen töissä. Jossakin mielenhäiriössä hain taas koulutukseen, johon olen jo kahdesti aiemmin hakeutunut. Pääsin jälleen pääsykokeisiin, mutta tajusin paikan päällä jo 20 minuutin jälkeen ettei minua tulla nytkään valitsemaan opiskelemaan. Ymmärsin selkeästi, että koulutukseen haetaan esiintymiskykyisiä, edustavia ja ulospäin suuntautuvia henkilöitä. Siinä joukossa olin huonoin.

Yritän nyt löytää mieleni sokkeloista ulospääsyä, oikeaa ovea. 







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Aamulla seurasin verijälkiä kylpyhuoneeseen

Lattialle kaatunut kahvikupillinen. Tiskivuoret ja likapyykkikasat. Verenpainemittarin surina. Terveydenhoitaja käski hankkimaan verenpainemittarin. Mittaillessani aamuin ja illoin paineitani, alan tuntemaan itseni sairaaksi. Toisaalta ehkä on aika tunnustaa, että minun pitäisi vain hiljentää, eikä yrittää epätoivoisesti joka suuntaan jotakin. Olihan se yllättävää, että lopulta sain kutsun koulutukseen, jonka pääsykokeissa koin epäonnistuvani. Olin ensin innoissani asiasta, mutta kahden kuukauden jälkeen stressaan jatkuvaa seuraavan lähijakson järjestelyä, majoituksen ja matkojen hankkimista. En jaksa ajatusta, että edelleenkin on pakollista raahautua paikan päälle opiskelemaan toiselle puolelle Suomea, eikä oppilaitoksissa ole mahdollista järjestää etäluentoja tai vaihtoehtoisia tehtäviä. Huomaan elämässäni tietynlaisen kaavan: ongelmien suhteen metodini on hankkiutua aina suurempiin ongelmiin, jotta alkuperäinen ongelma näyttäytyy vähäisempänä. Aurinkoiset talvisäät virkistäv

Marras

  Muistan syksystä hajanaisia kuvia. Papin joka kuuntelee hiljaa, tekemättä muistiinpanoja kun kerron kaiken äidistäni viidessätoista minuutissa. Hän kai odottaa itkuani, mutta käännän keskustelun rakennusten kosteusvaurioihin. Papista huokuu vieno hien haju. Tapaamisemme ei ollut ollenkaan sellainen kuin luulin. Mikään ei ole niin kuin pitäisi olla. Moottoritien huumaava melu siunauskappelin luona. Se rikkoo hautausmaalla lepäävien vainajien levon. Se enteilee sitä, minkä minä osasin arvata. Minä ja veljeni pidimme aina yhtä, puolustimme toisiamme maailmaa, isää ja äitiä vastaan. Kun vanhemmat välistämme kuolivat, oli kai vääjäämätöntä, että käännymme toisiamme kohti, käymme toisiaamme vastaan. Viha on kylvetty, se ehti itää, eikä sitä enää saa pois. En edes tiedä millaiset vaikeudet minulla on edessä, miten saan selvitettyä tämän kuoleman pois. Työkiireet ja stressi ovat melkein helpotus henkilökohtaisten ongelmien parista, vaikka ne tietenkin kietoutuvat minuuteeni yhtälailla. Ka

Lopulta kaiken ylle nousee oranssi täysikuu

Aurinko puskee oranssina hehkuna ylös horisontista. Se on merkkinä kalastaja-aluksille, jotka ilmestyvät jostakin saarien takaa ja kulkevat hitaasti muodostelmassa eteen päin. Olen palannut taas tähän samaan näkymään joka hoitaa sieluani, siihen mistä lähdin pari vuotta sitten korpimaille. Kaikki on kuten ennen, mutta mikään ei enää ole kuin ennen. Korpimaa vei vanhan kissani hengen ja sen muisto kulkee nyt mukanani. Nyt minulla on uusi kissa sekä pieni koira, jonka lupauduin ottamaan viime kesänä äidiltäni hoitoon. Koira ei kuitenkaan enää palaa äidilleni, eikä näe häntä koskaan, sillä äitiä ei enää ole.  Äidin voimat hiipuivat pikku hiljaa, mutta silti hänen loppunsa tuli yllättäen ja nopeasti. Ehdimme istua veljeni kanssa hänen vierellään vain muutamia tunteja, ennen kuin henki pakeni hänestä. Nyt olemme täysorpoja. Ehdin hoitaa äitini asioita vuoden ja huomata, että minun olisi pitänyt tehdä sitä jo paljon kauemmin. Miksi äiti ei osannut kysyä apua aiemmin? Mikä esti minua ymmärtäm