Yksinäisyys puhuu vanhalla äänellä

Kesälomani on sujunut kohtuullisesti. Eräs tuttavani kysyi onko tämä viime kesän vai tulevan kesän loma. Epäilin molempia. Kohtalaisuus johtuu monista pienistä vivahteista, kuten siitä että olen vilkuillut joka päivä työpuhelinta, vastaillut useamman tunnin ajan puheluihin ja sähköposteihin, murehtinut tulevia, tekemättömiä tai maksamattomia asioita, sekoittanut unirytmini ja pysynyt päiväkausia sisällä poistumatta asunnostani.

Lomaharrastuksenani olen tehnyt maanisena työhakemuksia, ehkä korvatakseni pettymykseni siitä, etten päässyt haluamaani koulutukseen ja todistaakseni viime vuoden epäonnistumisten jälkeen jotain itselleni. En edes oikeasti jaksaisi lähteä nyt mihinkään, muuttamaan jälleen kerran. Ja silti lähetän hakemuksia pohjoiseen, etelään, itään, länteen. Haastattelupyyntöjen saaminen on minulle kuin flirttailua: koen olevani kuitenkin vielä markkinoilla ja haluttu, vaikka asia ei etenisikään loppuun saakka. Jo se saa minut hymyilemään ja uskomaan jälleen itseeni.

Silloin kun en tee hakemuksia, selaile työpaikkoja tai valvo yöllä katsoen sarjoja, vietän aikaani herra Sahlbergin kanssa miettien ajan kulua. Nautin hänen sanoistaan ja ajatuksistaan. Mutta ensi viikolla minun on repäistävä ja pakotettava itseni takaisin tähän todellisuuteen ja aikaan. Ehkä valvon kuitenkin vielä tämän yön jähmeänä, tästä maailmasta vetäytyneenä.

Asko Sahlberg: Pilatus (2016)