Aikani täällä Pohjoisessa alkaa vähentyä ja juuri se saa minut iloiseksi. Alan uskoa että selviydyn. Jotkut kohtaamiset täällä ovat olleet vaivattomia, jotkut karheita ja pistäviä. On tietenkin ymmärrettävää että kaltaiseni introvertti kärsii uudessa sosiaalisessa ympäristössä, jossa joudun altistamaan, avautumaan ja paljastamaan itsestäni asioita vieraille ihmisille. Oloni on joidenkin kohtaamisten jälkeen kevyesti raiskattu ja pahoinpidelty. Todellisuudessa en päästäisi moniakaan ihmisiä lähelleni, iholleni, elämääni. Täällä olen joutunut väsymiseen saakka oleman läsnä.
Ihoni kihelmöi paluun odotuksesta. Sitten yksi puhelu Menneestä palauttaa taas Taakan. Hetken aikaa mieleni pirstaloituu, ja ymmärrän liiankin selvästi, etten ehkä jaksa kuljettaa kaikkea mukanani. Riemu kotiinpaluusta vaihtuu muistoon siitä, miksi alunperinkin olen halunnut paeta ja lähteä pois.
Kommentit