Lopulta on välttämätöntä kohdata

Luulen että elämäni pisin kuukausi on alkamaisillaan. On sietämätöntä odottaa että aika käy. Tai oikeastaan sitä, miten minun käy. Aika ei ole aineellista, se voi olla miten vain. Minä taas olen täällä vieraalla maalla kaikkien ulottuvilla. Pystyn katoamaan vain ajatuksissani.

Yritän etäännyttää itseäni pois, olla vain heikosti läsnä. Kuollut prinssi auttaa siinä, kuolleet kun ovat mitä parhainta seuraa yksinäisille. Kaipaan nyt siihen kylmään ja rakkaudettomaan kaupunkiin, josta halusin vuosia pois. En tiedä haluaako se minua takaisin. Mutta täältä minä ainakin haluan pois.

Unen ja valveen rajamailla kuulen ulkoa taas monotonista, hullua laulua. Miehen äänellä, sanoilla jotka eivät tarkoita mitään. Se jatkuu ja jatkuu, ilman mitään muita ääniä. Lopulta en tiedä onko se totta, unta vai minun omaa huutoani.