Jos et rakasta minua niin tulisit edes uniini

Maailmani on pienentynyt aikalailla kotini seinien sisälle. Vietän laatuaikaa itsekseni, aikamatkailen omassa päässäni. Yöt vietän 1700-luvulla lukemalla aamuneljään historiallisia rakkausromaaneja.

En muista milloin olisin ollut viimeksi heinäkuussa kotikaupungissani. Katselen sitä hieman vierain silmin ja pohdin keitä nämä ihmiset ovat täällä. 

Olen alkanut tutustua yhä enemmän naapureiheni. Yksi heistä kertoo kuinka hänen naapurinsa oli unohtanut ikkunansa auki ja miten läpiveto oli paukuttanut sitä päivän. Mietin kertoisinko mitä minä olin kuullut edellisenä yönä. Päätän ettei se ole sopivaa. Havahduin nimittäin rakkausromaanin ääreltä ulkoa kuuluvaan voihkeeseen joka syntyy ihmisten paritellessa. Päivällä takapihan nurmikolla nukkui hetken joku. En uskaltanut mennä ulos.

Toisena päivänä saan seurata pihalla naapurin lasten touhuja ja sitä kuinka opetellaan pyöräilemään ilman apupyöriä. Kissani kerää silityksiä ja taputuksia naapurin tädeiltä ja lapsilta. Se makaa vieressäni ulkona. Joskus se haluaisi mennä ojentamaan ohikulkevia koiria, jos ne jää sen mielestä liian pitkäksi aikaa maleksimaan hänen reviirilleen. Koirat ja niiden taluttajat eivät tiedä miten lähellä kuolemaa ne käyvät kissani läheisyydessä.

Epämukavuusalueeni tulee julkisilla paikoilla ja viettäessäni pitemmän aikaa isommassa ihmismäärässä. Alan tehdä riskikartoitusta paikalla olevista ihmisistä. Luokittelen heitä vaarattomiin, liian kännisiin, rettelöitsijöihin ja ääliöihin. Palaan mielelläni kotiini ja aikamatkaan pois kaikesta.

Eräänä yönä unirakastaja tulee uniini. Aamulla en muista kuka hän oli.
Yöt ovat minun. Tulisit taas minun uniini.


Kommentit

Suositut tekstit