Elä enkeli pahastu

Elä enkeli pahastu, mies toivoo ja ehtii kertoa elämäntarinansa bussipysäkillä. Enkä minä pahastunut, minun paikkani oli siis olla juuri silloin siinä, olla vain.
 
Enimmäkseenhän sitä ei tunne olevansa enkeli. Siivettömänä kuljen paikallisbussilla, koska jalat ei jaksa kantaa. Juuri nytkin tunnen olevani suuri kivenmöhkäle sohvallani. Miten voinkin olla näin uupunut, ruumis kuin betonista valettu? Ja juuri tämä aika syksystä on minulle rakkain..

Epämukavat muistijäljet vaivaavat mieltäni. En halua ajatella niitä, en muistaa. Mutta tämä raskas oloni todistaa sen, että tässä hetkessä ei ole hyvä olla.

On kuljettava sumuun. On käännettävä kasvot haaleaan valoon. On etsittävä kauneutta ja hiljaa puhuvia vesiä. On pelättävä vieraita ihmisiä. On pysyttävä jonossa ettei menetä vuoroaan. On opeteltava uusia asioita ja olla unohtamatta vanhoja. On itkettävä vanhat surut pois, jotta uusille on tilaa. On oltava enemmän enkeli.