Se jota ei ollut

Mies hengitteli hiuksiini ja hänen lämpönsä hehkui selkääni.
Ilta kävi tiheämmäksi. Paksummaksi, vaikeammaksi hengittää.
Minun oli äkkiä jano.
Keskitin kaiken tietoisuuteni aistimaan hänen läsnäolonsa.
(Hän tekee minut toiveikkaaksi jo siten, että tiedän hänen olevan.
Tietoisuus hänestä tekee minusta hullun ja epätoivoisen.)
Tämän lähempänä onnea en voi olla.
Tämä ikävä ei lähde minusta pois.

Oli vaikea muistaa milloin nyt alkoi. Olen muokannut siitä oman todellisuuteni, yhä enemmän elän siellä. Nyt on tulevaisuutta, fiktiota. Nyt on menneisyyttä, sitä mitä ei koskaan ollut. Nyt ei ole olemassakaan.

Raskas tietoisuus siitä mitä ei ole.
Kyyneleet tulevat silmiini kun katson pientä tyttöä, hänen tummia silmiään ja tukkaa. Sellaista jota minä en saa. Hän silittää hetken kissaani ja henkäisystä hän on jo poissa, kuin minun kuvitelmani.