Pieniä murtumia ihmisen ikävässä

Ei sitä aina jaksa pitää itseään koossa, vaan pieniä murtumisia sattuu ihmisen ikävässä. Alkuviikon hetkellisen iloisuuden ja elämään luottamisen jälkeen huomaan, ettei ne asiat sittenkään ala kulkemaan, vaan jotakin arvaamatonta ja synkkää kulkee yhä vierellä. Ihmisen ikävässä kyykistyn kuuman astianpesukoneen kylkeen. Se lämmittää muttei tuo turvaa. Pääni sisällä Ville Ahonen laulaa yhä ja edelleen kauniin surumielisesti. Annan sen laulaa, aina vaan. Ei se enää suista minua pimeisiin vesiin ja murheeseen, lohduttaa vaan. 

"miksi sinä olet aina niin surullinen
ovatko vuodet meille vain liian pitkiä

sammutetaan valot että nähdään
onko meistä vielä jotain jäljellä"

Minä ja Ville Ahonen: Sammutetaan valot