Yöt minä kaipaan unohdusta

Otan iltapäiväkännit kaiken kaaosmaisen ajatussumani seurassa. Jälleen kerran kiinnyn ohikulkeviin päiviin ja ihmisiin. Minun täytyy kääntyä hänen puoleensa jolla on kaikki sanat minulle. Hän puhuu minut rauhalliseksi. Hänen sanansa saavat minut tyyntymään kaiken liian toivon ja odotuksen keskellä. Herra Andersson osaa sen.


"Jo lapsena minä rakastin jotain joka muistutti
sinua. Unettomuudesta sitten johtui että nukuin
pois parhaat päiväni. Yöt minä vietin kaivaten
unohdusta. Kun aamu sarasti se ilmantui
naisen hahmossa. Hän suuteli minua valokielellään,
hän suuteli hietaa minun luomieni alle ja niin
pysyttelin kirvelevin silmin hereillä kunnes yö
palasi ja toi kirkkaan rauhattomuuden ihoni alle. "


- Claes Andersson, kokoelmasta Runoja meren pohjalta, suom. Pentti Saaritsa -