Liminaalinen tila

Elämä kesän jäljiltä alkaa ehkä vihdoin asettua. En voi sanoa että henkinen kuoppa syntyi loman loppumisesta, koska minunlaisellani ihmisellä ei ole lomaa. Kuopat on tasoitettu, mutta vierastan vieläkin sitä vanhaa jota täytyisi alkaa tekemään.

Uusi elämänrytmini tuntuu olevan se, että valvon vähintään yhden yön viikossa. En osaa enää sammuttaa itseäni, jään valmiustilaan.Yritän suhtautua siihen uutena kiinnostavana piirteenä, en kielteisenä asiana. Viime viikon valvotun yön tuloksena tein itselleni aikataulun loppuelämälleni. Tyytyväisyyteni aikatauluihin ja suunnitelmiin kesti kaksi päivää, sitten epäusko ja turhauma palauttivat minut taas tylsyyteeni. Eihän minun unelmat koskaan toteudu.

Suunnitelmissani olisin lopulta palannut sinne mistä olen tänne tullutkin. Olisin hitaasti sammaloitunut sen suuren kotipihlajan alle. Siellä ei ole enää ketään, mikä minua viehättää. Mutta sitten ymmärsin, että ihmiskunta jota kohtaan tunnen suurta kipuilua ja pakollista riippuvuutta, on kuitenkin minulle välttämätön paha. Minulle tulisi sittenkin ikävä muita.

Elämä on luopumista. Siihen väliin juopumista.

Jungin mielestä kaikkien ihmisten ihmisyyteen kuuluu rajoittuneisuutta ja elämätöntä elämää. Oudot unet, fantasiat ja tunteet kumpuavat tästä. Kriisit ja romahdukset keski-iässä tai myöhemmin johtuvat näistä psyykkisen olemassaolon vajaaksi jäämisen kokemuksista. 

Musiikkia mielen kaaokseen: Coil "I don't want to be the one"