Kipua ja kiusausta

Viimeiset kaksi viikkoa olen nukkunut koulumajoituksessa lattialla. Viime yö kotona omassa sängyssä tuntui oudolta.  Kodin äänet täytyi opetella tuntemaan uudelleen ja pelkäsin tippuvani sängystä. Nukuin 13 tuntia. Ilmassa on haaleaa haikeutta menneestä, tulevan arjen muistelemista. Elämä on omissa piireissä pyörimistä, omien jälkien yli kävelemistä.

Olen kärsinyt yhä enemmän unettomuudesta tai päänsärystä. Yöt ovat hämärämpiä päiviä jotka valvon sängyssä maaten. Kun vihdoin saan nukuttua, kärsin päivällä päänsärystä. Muulloin olen epäsosiaalinen erakko. Lähteminen on pitkä ja epämääräinen sarja loputonta etsimistä ja tarkistamista.


----

Lähelläni ei voi elää, kaikkein vähiten
minä itse.
Olen luotaan työntävä.
Täällä varjot hakevat toistensa seuraa.
Tämä on varjojen maa, ja niiden varjojen,
luolan seinillä.
Ne tunkevat sisään ja sulautuvat yhteen
koskettamatta meitä.
Koskettamattomina elämme toistemme sisällä,
piittaamatta ratsastamme!
Toisinaan otamme jonkun hengiltä, vain koska
joku kosketti meitä.
Siellä missä ei ole etäisyyttä ei ole läheisyyttä
eikä etäisyyttä.
Silmittä näemme toistemme läpi.

Runo: Claes Anderssonin runokokoelmasta "On kylmä, täällä palaa", suom. Jyrki Kiiskinen