Annan päivä

Aamu, tai ehkä se on jo aamupäivä, herättää minut sumuun. Avaan radion ja täytän asuntoni klassisella musiikilla. On hieman ikävä lähteä hetkeksi pois, tehdä itsestään ihmisenkaltainen ja toivoa että olisin kuin kuka tahansa muista.

Kotini on tyhjä tassuttelusta, sillä kissani on mennyt jo edeltä syyslomalle. Poden ikävää, poden elämän kaipuuta. Yritän puuttua elämänkulkuuni ja haen unelmia, tulevaisuutta.

Tällaisina kauniina syyspäivinä voi elää yksinkertaisesti. Voi elää päivän Anna Ahmatovana ja tehdä kuten hän runossaan kertoo:

Olen oppinut elämään viisaasti, karusti, 
rukoilen Jumalaa, tähyilen taivasta, 
illan suussa kävelen pitkään, 
väsytän turhaan kaipausta.

(Suom. Marja-Leena Mikkola)