Rakastava

Uni kertoo sen, mitä en valveilla voi ajatella. On pakkomielteinen rakkaus ja ikävä poisnukkuneita. On verta ja nainen jonka kohdussa on kuolema.

Nukun, syön, luen. 
Nukun, suoriudun, luen. 
Nukun, luen, kirjoitan. 

Alan hyvästellä tätä kaupunkia, näitä katuja. Miten rakastankaan tätä ruutukaavaa, miten muistorikas tämä niemi on. Mutta silti kun alan tehdä lähtöä tästä paikasta, pelästyn liikkeelle lähtöä.

Minun kaupunkini, elämäni täällä, suruni tässä. 
Minun heimoni, minun sukuni.

Kuinka pysähdyksissä elämä joskus tuntuukaan olevan. Silti liike jatkuu, matka taittuu. Liike eteenpäin muuttuu matkaksi sisäänpäin. Askel eteen, kaksi sisinpään. Miten pimeä ja tuntematon seutu, loputon kaivo.

Nuku, hengitä, itke. 
Nuku, lue, kirjoita.
Miksi en kuule mitään musiikkia? 
Minne kaikki äänet, musiikki hävisi? 

Se lukee ihan paperilla, että tilastollisesti elämäni on kohtuullista eikä minulla ole riskiä sairastua mihinkään. Ehkä jään tähän, elän ikuisesti, kuljen näitä katuja etsien kadotettua sieluni. Ja rakkauttani. 


Rakastavien musiikiksi: Sibelius "Rakastava suite op.14.2"