Reunalla

Olen taas käynyt lähellä reunaa ja tippumista. Alkuviikko meni jaksamisen rajoilla vapisten, sydän rinnassa muljahdellen, ajatus ja ruumis raskaana. Yllätin itseni pääsemällä siitä tilasta pois, ainakin hetkeksi.

Ehkä minut palautti todellisuuteen se kun kävelin eilen aamulla kotini läheltä vieraan vanhan rouvan kanssa torille jutellen niitä näitä. Se hetki oli todellista, eivät ne numerot joita pyöritän töissä tietokoneen ruudulla. Tiedostan yhä paremmin etten selviydy työstäni.

Mieltäni lämmitti myös exältäni saamani viesti, joka tosin oli vain muutama sana. Hän siis kuitenkin vastasi, eikä vihaa minua, kai. Enhän minäkään vihaa häntä, ainoastaan itseäni.

Todellisuus on kuitenkin hämmästyttävä. Aamulla kävin passikuvassa ja järkytyin miltä näytän kuvassa. Olen suorastaan sairaan näköinen. Ehkä minun täytyisi alkaa hoitaa itseäni, olenhan kuitenkin uniikki. Kuinka vähän voikaan välittää itsestään?