tag:blogger.com,1999:blog-82398746363759479432024-03-14T05:33:10.453+02:00O n h a n n o i t aOnhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.comBlogger625125tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-42192676514847985542023-05-21T19:30:00.001+03:002023-05-21T19:30:48.971+03:00Viime vuonna tähän aikaan<p>Viime vuonna tähän aikaan olin ollut kahdessa hoitokerrassa, menettänyt hiukseni ja oksentanut. Ehkä kaikki se on syvällä tietoisuudessani, sillä kevään tuoksut ja värit toivat minulle lievää kuvotusta. Poikkeus tänä vuonna on ollut vihreä. Käärijän vihreä alkaa taittua. Luonto on rehevä, mehevä ja kaikissa vihreissään. </p><p>Tuntuu riemulliselta ja ihmeelliseltä olla elossa. Nähdä vielä kevät, kokea vielä kesä. Ostaa uusia vaatteita. Suunnitella tulevaisuutta. </p><p>Ystäväni, joka kuoli alkuvuodesta tähän sairauteen, oli täynnä elämää ja toiveita viimeisinä kuukausinaan. Elävämpää ihmistä kuin hän, en ole tuntenut vielä. Vaikka kevät on täynnä uusia alkuja, on tässä kaikessa aina jotakin haikeutta ja pakahduttavaa. </p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/Z4sE-o9tEck" width="320" youtube-src-id="Z4sE-o9tEck"></iframe></div><br /><p><br /></p>Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-10582215093419851562023-01-01T14:48:00.003+02:002023-01-01T17:30:10.411+02:00Jotkut elävät vasta kuoleman jälkeen <p> </p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiOXN2-uJqRojT8d4hRdNj8ebwKF5tbcfLhMmUEiJX6fpoz5AbOxYhPYD-ou5_mPAmYQLwe4PYcvjtpQaNDzDLzzObG9vbq_ITjkQZ6MbY-0BJ2JYP6_YrmHnNe3B2rRD__JZHbPKXdlXK7JFfgAKSw9oMj4JKxbX8S_YotBkCRYwQC0F1oySu5DAd_/s3264/IMG_20221208_173326%20%E2%80%93%20kopio.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2448" data-original-width="3264" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiOXN2-uJqRojT8d4hRdNj8ebwKF5tbcfLhMmUEiJX6fpoz5AbOxYhPYD-ou5_mPAmYQLwe4PYcvjtpQaNDzDLzzObG9vbq_ITjkQZ6MbY-0BJ2JYP6_YrmHnNe3B2rRD__JZHbPKXdlXK7JFfgAKSw9oMj4JKxbX8S_YotBkCRYwQC0F1oySu5DAd_/s320/IMG_20221208_173326%20%E2%80%93%20kopio.jpg" width="320" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span><span>Hans Op de Beeck: Hiljainen paraati</span></span></td><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span><span> </span></span></td><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span><span> </span></span></td></tr></tbody></table><br /><p></p><p>Kaksi vuotta sitten istuin lattialla tyhjässä, lähes pimeässä asunnossa. Olin tehnyt asunnon kuolinsiivouksen yksin, henkisesti ja fyysisesti uupuneena. Katsoin kuinka romuttamon auton
valot katosivat mukanaan punainen auto, jonka se haki. Auton mukana meni jälleen yksi äidin muisto. Olin odottamatta musertua yhdessä
auton kanssa pimeälle taloyhtiön pihalle nähdessäni, kuinka auton
katto rutistui ja tuulilasi särkyi kun kouran piikit nappasivat vääjäämättä auton kitaansa. Raahasin ikävän tyhjään asuntoon, jossa itkin pitkään ja lohduttomasti. Ei kai pitäisi olla yllättynyt, että lopulta terveyteni oikeasti petti.</p><p>Viime vuoden kevät tuntui epätodelliselta. Epäilin oman elämäni ohjaajan sotkeneen käsikirjoitukseni ja juonen jonkun toisen kanssa. Maattuani ensin yhden illan sikiöasennossa lattialla kuolemanpelossa, koin kai oman elämäni katharsiksen, käännekohdan jossa valinta tehdään. Nyt yritän muistaa tuon sitkeyden, toivon ja uskon, jolla pusken uudessa vanhassa arjessani eteenpäin. </p><p>Kun käyn läpi suvun naisten muistoja perimieni tavaroiden myötä, luon heidän elämätarinansa uudelleen ja ymmärrän, että tämä on siis kuoleman jälkeistä elämää. Siitä jää jäljelle hajanaisia esineitä, paperilappusia ja tyhjiä lompakoita. Jäljelle jääneet luovat sille merkityksen. Hiljaa suren sitä, että minun myötäni suvun tarinat katoavat, sillä naisten työ on muistaa yli ajan. On myös niin, että jotkut alkavat elämään vasta kuoleman jälkeen. <br /></p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/mE23Pb6b_Zw" width="320" youtube-src-id="mE23Pb6b_Zw"></iframe></div><p> <br /></p>Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-79950442122129257552022-12-31T19:49:00.002+02:002023-01-01T17:38:02.351+02:00Hiukset<p> </p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEirSpcaoPH6pEvXcfxR4G60UfIkVzVtzpak87gzoh0jwZdhR226N4NRVr-Mn4eVu6xGxmEwCxlsLj1bb9H9dJtUpHFPPZ6p6qSdhZvdoJbHsYixcFx8XXOTOxqaaOXkwsQ4Zyf33CaS1ijpWEgnRC6yuTWtpefHRzwF_BkyuMJaPWZsTIWwCt1C7jWn/s3668/IMG_20220509_145830_.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3668" data-original-width="1331" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEirSpcaoPH6pEvXcfxR4G60UfIkVzVtzpak87gzoh0jwZdhR226N4NRVr-Mn4eVu6xGxmEwCxlsLj1bb9H9dJtUpHFPPZ6p6qSdhZvdoJbHsYixcFx8XXOTOxqaaOXkwsQ4Zyf33CaS1ijpWEgnRC6yuTWtpefHRzwF_BkyuMJaPWZsTIWwCt1C7jWn/s320/IMG_20220509_145830_.jpg" width="116" /></a></div><p>Toivoin olevani se ainutkertainen poikkeus hiusten suhteen. Mutta kun oli kulunut tasan kaksi viikkoa ensimmäisestä hoitokerrasta, alkoivat hiukseni lähteä. Vaikka olin saanut sysättyä itseni johonkin turvasäilöön, jossa uskoin ja <i>tiesin</i> parantuvani, oli hiusten lähtö kuitenkin tappio ja merkki, jonka olisin halunnut ohittaa. Olin kuin polttomerkitty sairaaksi. <br /></p><p>Ne harvat ihmiset jotka tiesivät sairaudestani, osoittivat itsessään aivan uusia piirteitä ja ominaisuuksia reaktioillaan. Samalla silmän räpäyksellä kun diagnoosini tuli, en heidän mielestään äkkiä itse pystynytkään ymmärtämään omaa parastani ja olin muka menettänyt fyysisetkin voimani. En kuitenkaan tuntenut missään vaiheessa itseäni sairaaksi, vaikka minulla olikin todettu vakava sairaus. </p><p>En vieläkään tunne tuota uutta ihmistä joka tuijottaa minua aamuisin peilistä. Hiukseni ovat jo alkaneet kasvaa tuuheana, mutta muistutan mielestäni päivä päivältä enemmän edesmennyttä äitiäni. Kuka minä todella olen nyt ja mitä haluan, se minun on selvitettävä. Samalla kun toivon, että jatkohakemukseni elämälle on hyväksytty. </p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/QKFWx07CWSE" width="320" youtube-src-id="QKFWx07CWSE"></iframe></div><p><i>*Musiikilliseksi matkaksi vuoden viimeiselle päivälle: Laura Moisio "Huumaavaa"</i></p><p><i>** p.s. Muista että sinussa on sisäistä kauneutta! </i></p><p></p><p></p>Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-81347228248356259942020-11-22T12:35:00.002+02:002020-11-22T12:37:32.718+02:00Marras <p> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-K8bdPmW-U9Y/X7o9oMgGSpI/AAAAAAAAHqQ/q1enI4T4s2kIE563KGkkEfnber7V_TGxQCLcBGAsYHQ/s2048/IMG_20201013_090753%257E2%2B%25282%2529.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1042" data-original-width="2048" height="204" src="https://1.bp.blogspot.com/-K8bdPmW-U9Y/X7o9oMgGSpI/AAAAAAAAHqQ/q1enI4T4s2kIE563KGkkEfnber7V_TGxQCLcBGAsYHQ/w400-h204/IMG_20201013_090753%257E2%2B%25282%2529.jpg" width="400" /></a></div><br /><p></p><p>Muistan syksystä hajanaisia kuvia. Papin joka kuuntelee hiljaa,
tekemättä muistiinpanoja kun kerron kaiken äidistäni viidessätoista
minuutissa. Hän kai odottaa itkuani, mutta käännän keskustelun
rakennusten kosteusvaurioihin. Papista huokuu vieno hien haju. Tapaamisemme ei ollut ollenkaan sellainen kuin luulin. Mikään ei ole niin kuin pitäisi olla. <br /></p><p>Moottoritien huumaava melu siunauskappelin luona. Se rikkoo hautausmaalla lepäävien vainajien levon. Se enteilee sitä, minkä minä osasin arvata. Minä ja veljeni pidimme aina yhtä, puolustimme toisiamme maailmaa, isää ja äitiä vastaan. Kun vanhemmat välistämme kuolivat, oli kai vääjäämätöntä, että käännymme toisiamme kohti, käymme toisiaamme vastaan. Viha on kylvetty, se ehti itää, eikä sitä enää saa pois. En edes tiedä millaiset vaikeudet minulla on edessä, miten saan selvitettyä tämän kuoleman pois.<br /></p><p>Työkiireet ja stressi ovat melkein helpotus henkilökohtaisten ongelmien parista, vaikka ne tietenkin kietoutuvat minuuteeni yhtälailla. Kaivan itseni ylös pienestä festarikuolemasta. Mietin miksi teen tätä yhä, vaikka mitä vanhemmaksi käyn, sen raskaampaa kaikki on, sen väsyneempi olen työstä ja siitä selviytymisestä. Ketä varten teen sitä? Mutta kohtaamiset ja varsinkin kohtaamattomuudet tänä vuonna ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Kun saan viestin henkilöltä, jonka tapaamista odotin eniten, hän tekee minut todeksi, olevaksi. Kaipaan ihmisenä olemista. Ja vaikka emme koskaan kohtaa hänen kanssaan tämän ajan todellisuudessa, tajuan että jotakin alkoi. </p><p>Ajaudun kohti karia vääjäämättä kuin Viking Linen laivat. Otan kosketuksen, pysähdyn, mutta näin oli tarkoitus. Kun kurotan tarpeeksi, olen varma että siellä on uusi todellisuus, uusi aika, jossa lopulta tapaamme uudestaan. Silloin todella näemme toisemme. </p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/CiczwvSfjKQ" width="320" youtube-src-id="CiczwvSfjKQ"></iframe></div><br /><p><br /></p><p> </p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><br /> <br /><p></p><p> </p><p> <br /></p>Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-51143015190634189812020-10-03T13:19:00.001+03:002020-11-22T12:46:13.304+02:00Lopulta kaiken ylle nousee oranssi täysikuu<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-6RtnZ9g_URQ/X3WPdLdkH0I/AAAAAAAAHY4/j7omEepxHYMTAPs04yNB8nnQpFutR-zbACLcBGAsYHQ/s2048/IMG_20200925_071726_2.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="2048" height="300" src="https://1.bp.blogspot.com/-6RtnZ9g_URQ/X3WPdLdkH0I/AAAAAAAAHY4/j7omEepxHYMTAPs04yNB8nnQpFutR-zbACLcBGAsYHQ/w400-h300/IMG_20200925_071726_2.jpg" width="400" /></a></div><br /><p></p><p>Aurinko puskee oranssina hehkuna ylös horisontista. Se on merkkinä kalastaja-aluksille, jotka ilmestyvät jostakin saarien takaa ja kulkevat hitaasti muodostelmassa eteen päin. Olen palannut taas tähän samaan näkymään joka hoitaa sieluani, siihen mistä lähdin pari vuotta sitten korpimaille. Kaikki on kuten ennen, mutta mikään ei enää ole kuin ennen. Korpimaa vei vanhan kissani hengen ja sen muisto kulkee nyt mukanani. Nyt minulla on uusi kissa sekä pieni koira, jonka lupauduin ottamaan viime kesänä äidiltäni hoitoon. Koira ei kuitenkaan enää palaa äidilleni, eikä näe häntä koskaan, sillä äitiä ei enää ole. </p><p>Äidin voimat hiipuivat pikku hiljaa, mutta silti hänen loppunsa tuli yllättäen ja nopeasti. Ehdimme istua veljeni kanssa hänen vierellään vain muutamia tunteja, ennen kuin henki pakeni hänestä. Nyt olemme täysorpoja. Ehdin hoitaa äitini asioita vuoden ja huomata, että minun olisi pitänyt tehdä sitä jo paljon kauemmin. Miksi äiti ei osannut kysyä apua aiemmin? Mikä esti minua ymmärtämästä hänen tilannettaan? Uuvuin äidin asioiden hoitamiseen hänen eläessään. Nyt uuvun hänen kuolemansa äärelle. <br /></p><p>En ole jaksanut itkeä. Itkin ja hajosin kun isäni kuoli. Nyt minun roolini on tavata pappi, valita siunaustilaisuuden musiikki, sopia uurnan lasku, perunkirjoitus, murehtia laskujen maksusta, asunnon tyhjentämisestä, kaikesta. Itken sitten kun siihen jää aikaa. Itken kun se on sopivaa. </p><p>Illan tullen lopulta kaiken ylle nousee oranssi täysikuu. Ei aika kulu, ainoastaan me. <br /></p>Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-12341346171347605252020-03-08T12:36:00.001+02:002020-03-08T12:38:27.140+02:00Aamulla seurasin verijälkiä kylpyhuoneeseenLattialle kaatunut kahvikupillinen. Tiskivuoret ja likapyykkikasat. Verenpainemittarin surina. <br />
<br />
Terveydenhoitaja käski hankkimaan verenpainemittarin. Mittaillessani aamuin ja illoin paineitani, alan tuntemaan itseni sairaaksi. Toisaalta ehkä on aika tunnustaa, että minun pitäisi vain hiljentää, eikä yrittää epätoivoisesti joka suuntaan jotakin.<br />
<br />
Olihan se yllättävää, että lopulta sain kutsun koulutukseen, jonka pääsykokeissa koin epäonnistuvani. Olin ensin innoissani asiasta, mutta kahden kuukauden jälkeen stressaan jatkuvaa seuraavan lähijakson järjestelyä, majoituksen ja matkojen hankkimista. En jaksa ajatusta, että edelleenkin on pakollista raahautua paikan päälle opiskelemaan toiselle puolelle Suomea, eikä oppilaitoksissa ole mahdollista järjestää etäluentoja tai vaihtoehtoisia tehtäviä. <br />
<br />
Huomaan elämässäni tietynlaisen kaavan: ongelmien suhteen metodini on hankkiutua aina suurempiin ongelmiin, jotta alkuperäinen ongelma näyttäytyy vähäisempänä.<br />
<br />
Aurinkoiset talvisäät virkistävät kuukausien harmauksien jälkeen. Olen kuitenkin turta, turhautunut ja tylsistynyt. Verenpaineen ajattelu saa sydämen tykyttämään ja niinpä uskon olevani myös sydäntautinen, mikä tavallaan on romanttisin sairaus sitten keuhkotaudin jälkeen. Mutta turruttavassa arjessa ja ilmastoahdistuksessa saan elämyksiä vain väkivaltaviihteestä. Se ja vain se saa minut haltioitumaan. Lumoudun <i>Joker</i>in kauneudesta, tanssista ja musiikista. Ja aamulla seuraan verijälkiä kylpyhuoneeseen.<br />
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/q9B770cqcqA/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/q9B770cqcqA?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />
<span id="goog_1732934802"></span><span id="goog_1732934803"></span><br />
<br />
<br />Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-14501370584005486632019-10-26T11:30:00.000+03:002019-10-26T11:45:24.501+03:00Lähiöelämän monet haasteet<br />
En ole vielä tottunut uuteen asemaani. Pari viikkoa sitten muutin takaisin kotiseudulleni lähiöön, missä en vielä ole aiemmin asunnut. Entinen kotini ei ole kaukana, ehkä kilometrin päässä ja näen täältä jopa vanhan kotikatuni talot. En siltikään osaa henkisesti tai fyysisesti asettaa itseäni vielä tähän kaupunkiin tai entisenlaiseen elämääni. Ja toisaalta, tämä asunto on vain välipysähdys, sillä ensi keväänä muutan takaisin vanhaan kotiini. Uskottelen itselleni että kaikki on sitten hyvin.<br />
<br />
Teen vielä vuoden loppuun töitä korpimaille ja käyn siellä silloin tällöin. Mieleltäni olen siis vielä jumissa toisessa maakunnassa ja teen töitä kotona keittiönpöydän äärellä. Ulos lähtiessäni olen edelleeen aivan sekaisin ajasta, paikasta ja maasta. Viime yön aikana myrsky on tuntunut jopa puhaltavan takapihan kerrostalot eri paikkoihin. <br />
<br />
Ja tietenkin, jotta elämä uudessa lähiössä ei olisi liian helppoa, asuu vanha Kiusaukseni naapurirapussa. En tunne häneen enää mitään himoa tai halua. Katson vain hänen ohitseen, niin kuin kaikki katsovat minun ohitse.<br />
<br />
Olen reilun vuoden työn jäjiltä todella heikkona henkisesti, joskaan en ole koskaan ollut myöskään fyysisesti näin kipuileva. Jatkuva työuupumuksen rajoilla työskentely on tehnyt minusta hyvin hauraan. Tuntuu melkein liialta jaksaa nämä loput viikot töitä. Olen alkanut vihata alaa, jolla olen töissä. Jossakin mielenhäiriössä hain taas koulutukseen, johon olen jo kahdesti aiemmin hakeutunut. Pääsin jälleen pääsykokeisiin, mutta tajusin paikan päällä jo 20 minuutin jälkeen ettei minua tulla nytkään valitsemaan opiskelemaan. Ymmärsin selkeästi, että koulutukseen haetaan esiintymiskykyisiä, edustavia ja ulospäin suuntautuvia henkilöitä. Siinä joukossa olin huonoin. <br />
<br />
Yritän nyt löytää mieleni sokkeloista ulospääsyä, oikeaa ovea. <br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-qJ0NtcArSh0/XbQB22orBFI/AAAAAAAAFJA/lQygofVIBS4iips2os5MpOAJLGnnLQhUQCLcBGAsYHQ/s1600/IMG_20191024_130736_2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="350" data-original-width="407" height="275" src="https://1.bp.blogspot.com/-qJ0NtcArSh0/XbQB22orBFI/AAAAAAAAFJA/lQygofVIBS4iips2os5MpOAJLGnnLQhUQCLcBGAsYHQ/s320/IMG_20191024_130736_2.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-42122020451177551532019-04-28T14:32:00.000+03:002019-09-11T20:50:01.801+03:00Oli aikoja, mutta ei moniaEi kai minun pitäisi olla enää täällä. Minun olisi pitänyt kadota, lakata olemasta, paeta kun vielä oli mahdollisuus. Miksi täytyy omata tällainen velvollisuuden tunne joka vie lopulta itsetuhoon? Haluaisin tosielämässä olla niitä ihmisiä, jotka löytävät elämänsä tarkoituksen muuttamalla maalle elämään omavaraisesti. <br />
<br />
Nyt elämäni on surumielinen sävelmä, sekoitus kaihoa jossa soi Topi Sorsakoski ja Reijo Taipale. Näiden korpien yllä on jotain pahaa, joka syö sisintäni, repii vanhat haavat ja muistot auki. En tiedä miksi minun täytyy taistella tämän väliaikaisen työyhteisöni vuoksi näin paljon. Onko se sen arvoista, että olen koko ajan suistumassa uupumuksen puolelle? Lasken jäljellä olevia kuukausia ja uskottelen että ei se ole paljon. Täytyy vain selvitä päivä kerrallaan. Ja samalla tiedän, etten olisi selvinnyt tänne asti ellei luokseni oli päätynyt uusi koditon kissa, jota pidän elossa ja joka pitää minut elossa. Puhun kissalleni aika ajoin oikeasta kodista, siitä joka on toisessa maakunnassa, ja jonne me vielä yhdessä muutamme. Sinne, jossa tietämättäni olin niin onnellinen vanhassa elämässäni.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/83tp7kzwepI/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/83tp7kzwepI?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />
<br />
<br />
<br />Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-31525071773222213772018-10-21T12:59:00.000+03:002018-10-21T15:51:24.026+03:00Kissat kuolevat silmät auki<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-rqFD8KtuuXw/W8xfNr1g_oI/AAAAAAAACz8/sv7iL5sZQ6UP_R3ev-fjl2Y7_H6yfVTQQCLcBGAs/s1600/IMG_20181020_113453.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1079" data-original-width="1600" height="215" src="https://1.bp.blogspot.com/-rqFD8KtuuXw/W8xfNr1g_oI/AAAAAAAACz8/sv7iL5sZQ6UP_R3ev-fjl2Y7_H6yfVTQQCLcBGAs/s320/IMG_20181020_113453.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Tämä vuosi pahoinpitelee minua aivan liikaa ja elämä heittelee rekeen yhä vain lisää kiviä. Uuden työni stressi, väsymys ja raskaus ei ota hellittääkseen. Eikä se tee sitä koskaan, toivon vain että oikeasti kestän ensi vuoden loppuun saakka. Kun olen selvinnyt yhdestä koettelemuksesta juuri ja juuri, tulee vastaan uusi taistelu. Mutta nyt koko elämäni perusturva häviää.<br />
<br />
Jouduin tekemään elämäni raskaimman ja mielipuolisimman päätöksen ja katsomaan kalenterista mikä päivä sopisi parhaiten kuolemiseen. Elämäni ilo, valo ja rakkaus, kissani oli vakavasti sairas. Kaikki tapahtui niin nopeasti, oman muuttoväsymykseni rinnalla. Kasvain oli nopea ja aggressiivinen. Kuolema oli tullut lupaa kysymättä kylään asuntooni ja peloissani kuuntelin ja haistelin sitä.<br />
<br />
Miten monta kuolemaa olenkaan kohdannut aikuisena. Yhteistä niille on ollut se, että kissani on aina ollut kanssani. Nyt joudun kohtaamaan hänen kuolemansa, enkä käsitä miten kestän sen tässä vieraassa kaupungissa.<br />
<br />
Röntgenin ja ultran jälkeen kissa oli rauhoitteista vielä pöpperöinen. Hän istui olohuoneessa omissa maailmoissaan, oudossa asennossa ja katsoi jo sinne toiselle puolelle. Minä nukuin hädin tuskin kahta tuntia seuraavana yönä. <br />
<br />
Saimme viettää vielä kaksi päivää yhdessä paljon hellyyttä ja läheisyyttä jakaen. Vain vaivoin pystyin hoitamaan pakolliset asiat: ajanvarauksen eläinlääkäriin ja tuhkaamoon. Hän oli virkeä, reipas ja rohkea loppuun saakka. Miten musertavaa on nähdä se ero, kun elämän valo sammuu silmistä. Kissat kuolevat silmät auki. Kannoin hänet tuhkaamolle saakka, mutta rohkeuteni petti, enkä voinut nostaa häntä enää arinalle. Annoin hänelle siinä vielä hätäiset, itkuiset silitykset. Muutaman tunnin päästä minulla oli käsissäni pienen pieni, mutta sitäkin painavampi uurna. Yksi elämän vaihe oli päättynyt, eikä mikään ole enää samoin.<br />
<br />
Seuraavan yön vietin maalla, sillä tarvitsin etäisyyttä siihen asuntoon ja kaupunkiin, josta oli tullut minulle synonyymi kuolemalle. Tajusin etten ollut muutamaan vuoteen ollut fyysisesti niin pimeässä. Kaupungin valosaaste on haalistanut minut.<br />
<br />
Olen miettinyt tänä vuonna enemmän kuin koskaan kodin käsitettä. Yhä enemmän tajuan kodin henkisen merkityksen. Nyt käsitän selvemmin sen, että minä ja kissa olimme kotona toistemme luona. Hänen luokseen aina palasin ja ikävöin. Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-49670003032410717402018-09-23T12:07:00.000+03:002018-09-23T12:07:19.567+03:00Syksy tekee puista äänekkäitäYhden normaalin viikon jälkeen tulee toinen, jonka seuraan liittyy tahmea, pettymyksen täyteinen ahdistus. En usko että koskaan pystyn tylsistyttämään olemiseni ääripäitä hyppimästä asteikon päästä toiseen. Rakastan tasapaksua arkea jossa voin altistaa itseni tietyille ärsykkeille. Kun joudun lähtemään pois kodistani tuntemattomiin olotiloihin, turvallinen arkeni katoaa, olen täysin suojaton kaikilta kohtaamisilta. Ihastun, rakastun, vihastun, ahdistun ja vetäydyn hetkessä.<br />
<br />
Viikonloput vietän turvassa asunnossani ja häivytän tämän vieraan kaupungin ympäriltäni. Naapurit jotka katsovat ohitseni tai lävitseni. Tämän pihapiirin lapset jotka rääkkääväät siilejä. Rappukäytävän kovat ja epäystävälliset äänet.<br />
<br />
Ne jotkut, jotka ovat ystävällisiä, kysyvät miten viihdyn täällä ja olenko löytänyt iltoihini tekemistä. En voi koskaan selittää heille tyhjäksi sitä, miten en tarvitse mitään täältä. Illat haluan olla yksin ja koota itseni. <br />
<br />
Ja sitten tämä, jonka haluan muistaa, mutta kaiken muun unohtaa. Miten kovaääniseltä puut kuulostavat syksyisin. On hyvä etten kohinalta kuule ajatuksiani.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/lJYLHoRqIsI/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/lJYLHoRqIsI?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<br />Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-56702176891178926722018-08-05T20:01:00.000+03:002018-08-05T20:01:45.821+03:00Sinne ja takaisin <table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-x_69n0wc6Cs/W2cW2ivgvcI/AAAAAAAACQ0/8nU0AoqOfk8Nnc1INBx2_BicGzFJ2qacACLcBGAs/s1600/IMG_20180804_201642.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="527" data-original-width="622" height="271" src="https://1.bp.blogspot.com/-x_69n0wc6Cs/W2cW2ivgvcI/AAAAAAAACQ0/8nU0AoqOfk8Nnc1INBx2_BicGzFJ2qacACLcBGAs/s320/IMG_20180804_201642.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">"Pääasema"</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Helteiset ja hektiset kaksi viikkoa on kulunut uudessa kodissa ja työssä. En ole jaksanut tehdä muuta kuin kulkea töistä kotiin. Kaikki uusi vierii syliini ja yritän ottaa koppeja samalla kun juoksen liikkuvaa junaa kiinni. Nyt annan hetken itselleni luvan tuntea väsymystä, ikävää ja pettymystä. Samalla pelkään, että parin vuoden takaiset tuntemukset Pohjoisessa alkavat
uusiutua näillä korpimailla ja romahtelen parin viikoin välein pelkkää epätoivoani.<br />
<i><br /></i>
<i>Aina minä haluan jonnekin - pois. Ja kun olen poissa, pelkään että katosin. </i><br />
<br />
Kaikeksi onnekseni voin nousta junaan ja antaa sen viedä minut päiväksi kotiseudulle oman heimoni luokse. Kun aamun väsymys junassa kaikkoaa, alan tuntea kuinka matka itsessään eheyttää ja voimauttaa minut vain sillä, että kuljen syvemmälle kotiseudulleni. Olen nyt kaikessa vanhassa ja turvallisessa. Kuljen entisessä kotikaupungissani kaikessa hiljaisuudessa tuttuja paikkoja. Tapaan sattumalta muutaman tutun taiteilijan, juttelen niitä näitä ja annan illalla junan taas viedä minut pois. Kotona tunnen kuinka pystyn taas mihin vain.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-59806750150860345772018-07-15T14:48:00.001+03:002018-07-15T14:48:48.050+03:00Kotilaakso Aivan pian on jo aika jättää tämä kaikki ja lähteä pois. <br />
<br />
Uusi työni on pelastus elämältäni ja köyhyydeltä. Olen onnellinen siitä, mutta en voi silti olla kipuilematta lähtöäni, sitä että joudun jättämään tämän kaiken, onhan lopulta kyseessä vain määräaikainen tehtävä. Raivostun ihmisille, jotka toteavat että kyllähän niitä asuntoja löytyy, korvaamaan tämän. He eivät tiedä, eivät he ymmärrä. Olen kulkenut koko aikuisuuteni ja asunut yli kahdessakymmenessä asunnossa. Tämä on ensimmäinen paikka, joka tuntui Kodilta. Koti ei ole sama asia kuin seinät. Se on mielentila, joka koostuu asunnosta, ympäristöstä, turvallisuudesta ja sijainnista. Nyt minun täytyy jättää Kotini, turvasatama johon oli hyvä pysähtyä. Miten
selittää se, kuinka palava linnunmieli minulla oli aina ennen lähteä joka kevät ja
joka syksy? Tästä minä en halunnut lähteä minnekään, kuinka sieluni ja
mieleni lepäävät tässä maisemassa, harmoniassa. <br />
<br />
Lähetän universumille ja vuokranantajalleni vienon toiveen, että saisin vielä palata tähän asuntoon. Minusta se on kohtuullinen ja sopiva toive, sillä minähän olen kohtuuden ihminen.<br />
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/k93Dqy2zj8k/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/k93Dqy2zj8k?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<br />Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-8098093316522915112018-04-12T19:38:00.000+03:002018-04-13T13:27:42.725+03:00Puhutaan vaikka junista ja katupölystäHuomaan kaipaavani puhumista. En oikeastaan tiedä milloin minulle on tullut tämä taipumus, mutta se ei ole suoranaisesti edes itsekästä halua. Ei minulla ole niinkään tarve puhua itsestäni, kuin halu kohdata ihmisiä, keskustella ja havannoida elämää.<br />
<br />
En tiedä hämmästytinkö junamatkalla enemmän itseni vai vierustoverini toimimalla hyvin epäsuomalaisesti. Keskustelin heille koko yhteisen matkamme ja ihmeekseni nautin tästä vieraiden ihmisten kanssa puhumisesta. On ihmeen helppoa puhua vieraille, mitä vain. Kuinka en olekaan tätä ennen tajunnut? Samalla pystyin unohtamaan tapaamisen jonka vuoksi olin junailemassa. Jätin sen ajattelun kotiin, jonka ulkopuolella tullessani odotteli lumikinosten keskellä jäätelöauto. Lisäsin sen listaani kevään merkeistä, jossa olikin jo ennestään kärpänen ja korvamato.<br />
<br />
Kevät on alkanut laulaa minulle Ultra Bran äänellä. Annan sen laulaa, niin kovaa kuin se katupölyn vaivaamilla keuhkoillaan vaan pystyy.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/fjTzFo16vaQ/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/fjTzFo16vaQ?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />
<br />
<br />Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-52560035003672907082018-03-30T21:41:00.000+03:002018-04-12T18:42:02.018+03:00Taivaanrannan tuijottajat Tuleva uusi naapurini kutsuu minut katsomaan asuntoaan jota hän remontoi. Tuijotamme kuin salaliittolaiset hänen asunnostaan näkyvää maisemaa, meidän maisemaa, yhteistä salaisuutta. Aistin jotain surumielisyyttä hänessä. Kuvittelen hänelle tarinan, kuvittelen hänelle koko elämän. Uskon kuitenkin hänen olevan vielä onnellinen tässä asunnossa. Tämän maiseman on pakko parantaa, se on rauhoittanut minutkin.<br />
<br />
Samalla huomaan tottuneeni uusin ääniin seinän takana ja tuntuu kodikkaalta, kun kuulen miehen puuhailevan jotakin asunnossaan. Olen alkanut pitämään siitä, että satumme yhtä aikaa käytävään. Tunnustan itselleni odottavani seuraavaa tapaamista.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/1boeQ9zoF-s/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/1boeQ9zoF-s?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />
<br />Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-74284259013620553302018-03-29T20:27:00.000+03:002018-03-29T20:29:08.920+03:00Kaikki kuolleet unissani<br />
Bussissa yritän olla kuin kuka tahansa. Laitan korvanapit, kuuntelen metallimusiikkia ja naputan sormilla rytmiä. Tulen pois kotiseudulta jossa puhuimme äidin kanssa kuolleista, sairaista, parantuneista ja sittemmin kuolleista henkilöistä.<br />
<br />
Kotiseudullani on paljon kuolleita ja haamuja. Olen nähnyt niitä, olen tuntenut niitä. <br />
<br />
Palautan mieleeni aamun vain vähän aikaa sitten ja asian josta olin onnellinen. Se liittyi kuolleisiin uniin. Sellaiseen jossa tulee hyvälle mielelle siitä, kun kuollut prinssi vierailee.
Hän näkee minut, hän puhuu minulle, on ystävällinen minulle. Puhumme
hänen kanssaan suomalaisesta kantelemusiikista. En tiennyt tietäväni siitä mitään, kunnes unessa kaikki on kovin toisin. <br />
<br />
Minä ja minun onnelliset uneni. <br />
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/9hK0gmN8M3Q/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/9hK0gmN8M3Q?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-90719502093801967092018-03-11T20:50:00.000+02:002018-04-12T19:45:28.754+03:00Nuku, hengitä ja nukuTalven tarkkailu keittiönpöydän ääreltä on yllättävän kiinnostavaa. Jumitun kauniina päivinä tuijottamaan jäällä liikkuvia autoja, moottorikelkkoja, hiihtäjiä, luistelijoita, pilkkijöitä ja kävelijöitä. Tätä puolta kotikaupungin talvisesta elämästä en ole koskaan tietänytkään.<br />
<br />
Talvi on siirtynyt taitekohtaan, jossa valo lisääntyy ja kaikki toiminta kiihtyy. Hetken aikaa kuluu, ennen kuin tähän rytmiin tottuu. Ensin väsyn, eikä unen tarpeelle tunnu tulevan loppua. Voi kuinka voisin vain nukkua.<br />
<br />
En oikein osaa vielä ajatella mitä kesä tuo tullessaan. Muutoksen jokatapauksessa. Lähden taas hieman pohjoisempaan, kokeilemaan siipiäni, tekemään töitä. Sain haluamani, eli uuden työn. Hengittelen hetken ja mietin miten aloitan asian järjestelyn.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/TA4DGWES9IY/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/TA4DGWES9IY?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-83509490026375214132018-01-13T23:52:00.000+02:002018-01-15T10:58:30.747+02:00Yksinäisyys puhuu vanhalla äänelläKesälomani on sujunut kohtuullisesti. Eräs tuttavani kysyi onko tämä viime kesän vai tulevan kesän loma. Epäilin molempia. Kohtalaisuus johtuu monista pienistä vivahteista, kuten siitä että olen vilkuillut joka päivä työpuhelinta, vastaillut useamman tunnin ajan puheluihin ja sähköposteihin, murehtinut tulevia, tekemättömiä tai maksamattomia asioita, sekoittanut unirytmini ja pysynyt päiväkausia sisällä poistumatta asunnostani.<br />
<br />
Lomaharrastuksenani olen tehnyt maanisena työhakemuksia, ehkä korvatakseni pettymykseni siitä, etten päässyt haluamaani koulutukseen ja todistaakseni viime vuoden epäonnistumisten jälkeen jotain itselleni. En edes oikeasti jaksaisi lähteä nyt mihinkään, muuttamaan jälleen
kerran. Ja silti lähetän hakemuksia pohjoiseen, etelään, itään, länteen. Haastattelupyyntöjen saaminen on minulle kuin flirttailua: koen olevani kuitenkin vielä markkinoilla ja haluttu, vaikka asia ei etenisikään loppuun saakka. Jo se saa minut hymyilemään ja uskomaan jälleen itseeni. <br />
<br />
Silloin kun en tee hakemuksia, selaile työpaikkoja tai valvo yöllä katsoen sarjoja, vietän aikaani herra Sahlbergin kanssa miettien ajan kulua. Nautin hänen sanoistaan ja ajatuksistaan. Mutta ensi viikolla minun on repäistävä ja pakotettava itseni takaisin tähän todellisuuteen ja aikaan. Ehkä valvon kuitenkin vielä tämän yön jähmeänä, tästä maailmasta vetäytyneenä. <br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://4.bp.blogspot.com/-NcIqwBo8sPA/Wlpza6RbbTI/AAAAAAAAB2Q/SYYyEKrDFAMdYQzzK4NWE7H92SAfLWexQCLcBGAs/s1600/kirja.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="592" data-original-width="1327" height="177" src="https://4.bp.blogspot.com/-NcIqwBo8sPA/Wlpza6RbbTI/AAAAAAAAB2Q/SYYyEKrDFAMdYQzzK4NWE7H92SAfLWexQCLcBGAs/s400/kirja.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><i>Asko Sahlberg: Pilatus (2016)</i></td></tr>
</tbody></table>
<br />Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-67829478079424261672017-12-25T21:02:00.000+02:002017-12-25T21:02:40.930+02:00Miltä joulu maistuuKaupunki on autioitunut jouluksi. Kävelen siellä vasta kun pimeä on jo tullut. Siedätän pelkoani kulkemalla kummituskerrostalon ohi väristysten kera. Näen vain yhden joulupukin juoksemassa epäilyttävällä tavalla. Onnekseni se juoksee toisella puolella katua.<br />
<br />
Olen iloinen tästä harvinaisen lumisesta joulukuusta, mutta joulu saapuu aina jotenkin yllättäen. Muutama viikko sitten ehdin heitellä joulukoristeet sinne tänne. Muistin myös aloittaa joululaulujen kuuntelun, joiden lisäksi olen saanut myös palovaroittimen huutamaan kahdesti. Kaikesta pienestä valmistelusta huolimatta joulu ja sen maut ovat kuin tuhkaa suussani. Huomaan ajattelevani ensimmäistä kertaa, että voisin hyvinkin joskus olla ulkomailla joulun ajan ja kaivata sieltä hirveästi kotiin.<br />
<br />
Vuoden loppu saa miettimään mennyttä, murehtimaan tulevaa. On pakko tunnustaa, että tämä vuosi on ollut minulle vaikein, henkilökohtainen lamavuosi. Vaikka vuosi on heitellyt eteeni pieniä mahdollisuuksia, mutta ei niin mikään ole tänä vuonna onnistunut. Lupaan kuitenkin olla itselleni armollinen ja pitää heti kolmen viikon loman. Yritän hämärtää sinä aikana arkeni. Soitan iltaisin asuntoni täyteen klassista musiikkia ja toivon että sen kauneus imeytyy hitaasti yön aikana minuun ja kohottaa kaiken tuhkan yläpuolelle. <br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/bZ_TS8KV0uA/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/bZ_TS8KV0uA?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<br />Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-37715575225457549782017-11-08T23:40:00.000+02:002017-11-08T23:40:09.265+02:00Yön musta häivyttää ääriviivat On jo melkein yö, kun olen jälleen kerran etelässä. Helsingin musta marraskuu on hermostuttava. Mustuus häivyttää omat ääriviivani, rajani, ajatukseni. Olen vain aavistus yön tummuudessa. Kaikki vastaantulijat puhuvat tuntematonta kieltä ja koko kaupunki on kuin kulissi. Taas kerran uusi hotelli ja vieraat äänet. Uuden päivän koittaessa minun on vakuutettava vieraat ihmiset omasta paremmuudesta ja asiantuntijuudesta. Onnistuinko siinä, selviää myöhemmin. <br />
<br />
Juna kuljettaa minut kotiin, toiseen pimeään. Kotikaupungin ylle nousee outo oranssi kuu ja taivaalla leiskuvat revontulet. Olen kovin väsynyt ja aamun tullen saan itseni vain vaivoin hereille. Teen vain välttämättömän ja karkaan velvollisuuksista kesken päivän elokuviin. Tarvitsen sen lohdutukseksi, vaikka melankolikon ei liene hyvä katsoa jonkun viimeisistä päivistä kertovaa elokuvaa.<i> Loving Vincent</i>. Elokuva ei anna vastauksia, vaan lisää kysymyksiä. Olo on sen jälkeen haikea, surullinen, mutta myös kiitollinen. Kun illalla myöhään kuljen kaupungilla, kurotan pitkälle kohti taivasta, yli katuvalojen ja kerrostalojen. Veden takaa nousee taas tuo outo kuu ja todellakin, tähtitaivas on juuri sellainen kuin Vincent maalasi sen tauluihinsa. Tähdet tuikkii. Minun silmät kimmeltää kyynelistä.<br />
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/oxHnRfhDmrk/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/oxHnRfhDmrk?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<br />Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-62146635336603498172017-10-30T22:25:00.001+02:002017-10-30T22:25:40.594+02:00Aika paljon ajatuksia ja joitakin tuntemuksia Olen viettänyt viime aikoina iltani enimmäkseen nuoren Hermannin seurassa. Sellaisia miehiä on aina mukava katsoa. Iästään huolimatta hänellä on aika paljon ajatuksia rakkaudesta. Hän yrittää vältellä sitä, mutta Hermannin kaltaiset ihmiset eivät tule ikinä olemaan yksin tai ilman rakkautta, jos he vain ottavat sen vastaan. <br />
<br />
Minua taas vaivaa yhä lämmin kaipuu ja yleismaailmallinen lempeys. Viimeisin <i>Tauti</i> tuntuu vihdoin hellittäneen. Ei siitä tullut nielutulehdusta, korvatulehdusta, poskiontelontulehdustusta tai keuhkotautia. Aikansa se vain oli vaivoinani ja sai minut kuulostamaan kauhealta.<br />
<br />
Viikossa ympäristön äänet ovat muuttuneet. Viime viikolla huomaisin kuinka erilaiselta jäätyneet puun lehdet kuulostavat puuskittaisessa tuulessa. Nyt totuttelen lumiaurojen ääneen ja naapuruston lapset ovat tehneet jo pihalle pulkkamäen. Tuntuu oikeastaan jo aika jouluiselta. Sain lisäksi oudon sisustusvimman ja järjestelin kotiluolaani uuteen järjestykseen. Ihmeekseni asettelin parin vuoden tauon jälkeen jopa taulutkin seinälle (eihän muutosta tähän asuntoon ole kulunut vielä puolta vuottakaan). Tuijotan nyt taulujani ihastuneena, muistamattakaan millaisia olen hankkinut itselleni. Olen ajatellut olla oikein mukava ja lempeä itselleni tällä viikolla. <br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://3.bp.blogspot.com/-Y66NzsJcn-k/WfDb5HwPXNI/AAAAAAAABc0/0DUV3St63nUCAi6PxQ-kzIn2RGJE0uNJACLcBGAs/s1600/WP_20171025_004.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="822" data-original-width="1150" height="228" src="https://3.bp.blogspot.com/-Y66NzsJcn-k/WfDb5HwPXNI/AAAAAAAABc0/0DUV3St63nUCAi6PxQ-kzIn2RGJE0uNJACLcBGAs/s320/WP_20171025_004.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"></td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="height: 300px; margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center; width: 333px;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://3.bp.blogspot.com/-XVnisMeqJFM/WfDjjHHyQ-I/AAAAAAAABdI/b-YPGgSOTowt_QSy4LWfAberWBPPiweGwCLcBGAs/s1600/WP_20171025_005.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="895" data-original-width="1034" height="276" src="https://3.bp.blogspot.com/-XVnisMeqJFM/WfDjjHHyQ-I/AAAAAAAABdI/b-YPGgSOTowt_QSy4LWfAberWBPPiweGwCLcBGAs/s320/WP_20171025_005.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><br /></td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://4.bp.blogspot.com/-nbEbjUfQEvI/WfIqrPi_iHI/AAAAAAAABdc/dc0a83IKrk8lN7uMmj-3V24scsyGiU28ACLcBGAs/s1600/WP_20171026_003.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="916" data-original-width="1417" height="206" src="https://4.bp.blogspot.com/-nbEbjUfQEvI/WfIqrPi_iHI/AAAAAAAABdc/dc0a83IKrk8lN7uMmj-3V24scsyGiU28ACLcBGAs/s320/WP_20171026_003.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Hermannin ajatuksia rakkaudesta. </td></tr>
</tbody></table>
<br />Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-50891313779917992192017-10-22T18:09:00.000+03:002017-10-22T18:09:49.013+03:00Jossakin on jo luntaJossakin kaupungin ulkopuolella on jo lunta. Illalla sitä sataa myös kaupunkiin. Lumi tuo lohtua ja lupausta talvesta. Kävelen kauppaan liian vähissä vaatteissa. Tuntuu hyvältä palella ja tuntea itsensä hauraaksi. Olen taas sairas, vaikka en ymmärrä mitä tämä on. Syytän tästäkin Nevaa, sitä että se vei fyysisen ja psyykkisen terveyteni.<br />
<br />
<br />
Loppuvuosi tuntuu täydeltä, on menemistä ja tulemista, paljon toiveikkuutta paremmasta ja liian vähän kiireetöntä oleilua. Minunlaisille eskapisteille ei ole koskaan liikaa aikaa tuijottaa tyhjyyttää ja unelmoida. <br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/aNmKghTvj0E/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/aNmKghTvj0E?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<br />Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-64085570928600715652017-10-15T20:17:00.000+03:002017-10-15T20:17:04.285+03:00Hetkenä jolloin valo lankeaaHelsinkikään ei anna minun nukkua. Kuuntelen rautiovaunun kirskahduksia ja ulkoa kuuluvaa laulua. Säpsähdän unesta ylös istumaan, ennen kuin tajuan olevani hotellissa. Sateinen kaupunki nukkuu pitkään ja minä ehdin kävellä kauan harhaillen aamussa ennen sen heräämistä. Käyn katsomassa Francesca Woodmanin ja Julian Rosefeldtin näyttelyt. Liikutun taiteesta, tai ehkä vain väsymyksestä ja tunnekuohuistani. <br />
<br />
Lentokentällä etsin ihmisistä Pietarin Ilmestystä. Kuvittelevan kohtaavani hänet uudestaan jossakin tällaisessa paikassa. Nevan tauti on jo hellittänyt, mutta lemmen kipeydestä paranemiseen vaaditaan paljon enemmän. Ottaa aikansa ennen kuin se haalistuu pois. Pelkään että se näkyy minusta liian hyvin, kuumeen kaltainen haluni. Se on kauhea polte.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/r9hT-mcdcOs/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/r9hT-mcdcOs?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<br />Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-51375386946837491262017-10-09T16:18:00.000+03:002017-10-09T20:39:22.963+03:00Yksin olet sinä ihminen, perkele, kaiken keskellä yksinNevan muistot kaihertavat vielä kehossa, kun yskin ja niistän niitä pois. Olen päättänyt kuitenkin ohittaa ne muutamalla nenäliinalla ja musiikisilla pärskähdyksillä. Pieni verenmaku suussa töiden tekeminen tuntuu joka tapauksessa aina tehokkaalta. Draama-Helmi antaa taustatukea viikon alkuuni. <br />
<br />
<i>"Sä olet tässä ja niin olen minäkin ja katsot mua.<br />Mun on hetken lämmin, sitten sä katoot.<br />Oon kai taas ymmärtänyt väärin.<br />Naamari kasvoilla se virnuilee mulle ovelta."</i><br />
<br />
Draama-Helmi: Kukkuu <br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/KFOxVeY5f80/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/KFOxVeY5f80?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-53641243842063867502017-10-08T17:40:00.000+03:002017-10-09T20:36:13.431+03:00Kaukana Nevan rannalla Pietari ei anna minun nukkua. Ensimmäisen yön nukun katkonaisesti, korvatulpat korvissa. Päivä tuo eteeni jotain ihmeellisen kaunista, kun Ilmestys kävelee luokseni, puhuu, hymyilee, viipyilee ja on ystävällinen. Olen hämmentynyt, onnellinen ja epäuskoinen. Seuraavana yönä kaupunki antaa minun levätä vain muutaman tunnin. Katson kuinka Nevan sillat nousevat yöllä ja laskevat aamusta. Valvon ja tiheät ajatukset täyttävät hotellihuoneen. Mietin Ilmestystä, sattumia, Tihvinän Jumalanäidin hautausmaata. Pietari riuduttaa sieluani. <br />
<br />
Väsyneenä ja kipeänä annan junan tuoda minut kotiin. Pietari ei sovi minulle, se vie elinvoimani. Nevan rannalle jää Ilmestys, epätodellisena ja silti lämpimänä muistona. Kotona oirehdin väsymystäni pois kehosta. Yö tuo outoja näkyjä. En tiedä ovatko ne unia vai fantasiotani. Ne ovat seksuaalisia, värikkäitä, voimakkaita. Melankolikko minussa kokee sekä syvällistä surua että täyttymystä. Olen kohdannut täydellisen kaukaisen rakkauden kohteen. En ehkä koskaan halua enää Pietariin.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/4Y7_yy-CaP0/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/4Y7_yy-CaP0?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8239874636375947943.post-67756347191659855692017-09-27T21:02:00.002+03:002017-09-27T21:07:08.726+03:00Olemme eläneet näkemättömyydessäOlemme eläneet sumun keskellä jo monta päivää. Uskon silti näkemättäkin, että järvi on edelleen tuolla paikallaan, enkä lähde hapuilemaan sen luokse. Näkymättömyyden lisäksi viime ajat ovat menneen päivitellessä millaisia tauteja tai vaivoja itse kullakin on, ja ketä kannattaa vältellä tartuntataudin vuoksi. Itseäni edelleen vaivaa enimmäkseen vain paha luulotautisuus. Sen vuoksi perun menojani ja syön varmuudeksi tai juuri sen vuoksi vain jäätelöä.<br />
<br />
Mietin syksyn kuvioita, enkä tiedä onko ilmassa enemmän toivoa vai epätoivoa. Mutta menen mukana, pää sumussa. <br />
<br />
<i><br /></i>
<i>(Maybe you're just like my mother / She's never satisfied )</i><br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/NnSz0lanL8c/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/NnSz0lanL8c?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />
<br />
<br />Onhan Noitahttp://www.blogger.com/profile/08277654814323739923noreply@blogger.com0