Litra maitoa ja kossua

Eilen illalla olin niin väsynyt etten jaksanut mennä nukkumaan. Päädyin katsomaan telkkaria. Istuin kiikkutuolissa ja kissa nukkui sylissäni syvää unta.

Aamulla eteiseen tuli jostakin toisaalta ruuan tuoksua. Sanoisin että makaronilaatikkoa. Tai minulle se oli aamu, joillekin jo päivä. Jääkaapissani ei ollut kuin vajaa litra maitoa sekä kossua. Kumpaakaan ei tee mieli, ainakaan vielä.

Petasin päivällä kissalle uuden pedin ja joulu tuntui tosi kaukaiselta. Taivas näytti roikkuvan maassa asti. Ei huvittanut mennä ulos. Olisin kyllä mielelläni mennyt kävelylle ja miettinyt sanoja. Vietin siis iltapäivää yhden lempipuuhani parissa, vittupaskan pois heittämisessä. Sitä rojua on yllättävän paljon, aivan väsyttää ajatuskin.

Ilahduin myös siitä kuinka moni ystäväni otti minuun tänään yhteyttä. Näen heitä lähipäivinä ja huomenna menen kaupungille ihmisten pariin.

Nyt on vieläkin iltapäivä, vaikka minusta on jo yö.

Kommentit

Suositut tekstit